sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mejä-, rauniorata- sekä noutotreeniä

Tänään käytiin tekemässä Namulle verijälki, siinä oli alkumakauksen lisäksi kolme makausta ja tietenkin kaato sekä kolme kulmaa. Tällä kertaa treenattiin makausten haistelua, joten kävelin itse melko lähellä Namua ja etenkin ennen makausta menin vielä lähemmäs, jotta pääsin palkkaamaan Namua niiden haistelusta, palkaksi sai nakkia :) 

Ja nyt meni kyllä paljon paremmin kuin viikko sitten. Namu teki tarkkaa työtä ja kulki maavainuisesti. Osuipa reitille pari ojan ylitystäkin.

Video alla, siinä jo lähestytään kaatoa.





Namu verijäljellä 24.4.2016

Tänäänkin saatiin raesadekuuro taivaalta, mutta onneksi vasta meidän jäljen jälkeen :)


Eilen oli raunioratatreenit ja silloin meidän kohdalle osui kunnon raesadekuuro, mutta ei se etsintää haitannut. Namu teki erittäin hyvää työtä, ensimmäinen maalihenkilö löytyi ykköstalon katolta "ullakkoyksiöstä" ja Namu kiipesi sinne hienosti seinää pitkin :) Toinen maalihenkilö olikin haastavammassa piilossa eli "sukellusveneessä" kakkostalon kyljessä ja siellä itseasiassa oli yhden treenaajan lapsi piilossa. Namu kävi pari kertaa kakkostalon yläkerrassa puurappusia pitkin, mutta paikansi sitten hajun alemmaksi ja lopulta piiloon. Pikkasen tuli koutsin ohjeen mukaan autettua Namua hyppäämään ylemmäksi, mutta se olikin turhaa, ensi kerralla ei auteta lainkaan, löytää kyllä reitin itsekin. Kolmas maalihenkilö oli piilossa "ruduskasassa" betoniputkien seassa yhden putken sisällä ja teeman Yläpiilot-mukaisesti yhdessä ylempänä olevista putkista. Siinä Namu teki etsintää hyvin itsenäisesti sekä varmasti ja löysikin reitin maalihenkilön luokse :)





Torstaina oltiin pitkästä aikaa porukalla treenaamassa varisten ja lokin noutamista. Ensin omalla variksella pari markkeerausta ja sitten myös vieraalla variksella. Lokkikin kiinnosti taas ja pienen innostamisen jälkeen Namu nouti lokin ja toi sen hyvällä otteella. Ihan hyvin mun mielestä, sillä viimeksi ollaan treenattu riistalla viime syksynä ja silloinkin fasaanilla ja sorsalla :)

Nyt sitten jännätään viikon verran Wapun synnytystä Vapun tietämillä :D  Wappuhan kävi tällä viikolla vielä röntgenissä ja siellä näkyikin 5 pentua :D <3  Eli ultran tekohetkellä pari pentua oli piilosilla ;)  Hyvää loppuodotusta Wapulle, täällä iskä on hengessä mukana :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti