maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mejä-kokeessa Vihtijärvellä, tulokseksi VOI 1

Namu kokeen jälkeen koepaikalla

Olimme eilen 28.6. Käyttöbassetit ry:n järjestämässä Mejä-kokeessa Vihtijärvellä. Pääsimme kokeeseen varapaikalta, se oli tosi kiva juttu. Kokeen maastot olivat Hiiskulan Kartanon mailla, ylituomarina oli Piia Kairenius ja toisena tuomarina oli Veijo Suoranta. 

Koe oli hyvin järjestetty ja ihmiset olivat oikein mukavia :) Mukava ja palkitseva viikonloppu siis kaiken kaikkiaan! Ja nyt On mahiksia saada vielä ne 2 VOI ykköstä tällä kaudella...päästäisiinpä vielä kokeisiin yrittämään.

Ilma oli molempina päivinä lämmin, sunnuntaina koepäivänä jopa kuuma, yli 20 astetta ja metsässä sen erityisesti huomasi. Lauantaina teimme AVO- ja VOI -jäljet jälkiparini kanssa, maastot olivat hyvät, ei mitään ryteikköä :) Kokeessa oli yht. 12 koirakkoa ja ryhmät jaettiin siten, että kummallakin tuomarilla oli 3 AVO- ja 3 VOI-koirakkoa. Itselläni oli opastettavana jälki no. 11 ja koejälkenä no. 12, joka tarkoitti sitä, että pääsimme koejäljelle vasta iltapäivällä, silloin olikin jo hellettä. Tuli pitkä päivä odottaa omaa vuoroa, kun olimme koepaikalla jo aamulla puoli kahdeksalta. Hyvin Namu jaksoi odottaa ja ilmeisesti osasi ottaa odotuksen levon kannalta, kun jaksoi hyvin oman koejäljen. 

Onneksi otin mukaan viilennysalustan autoon, kastelin sitä vielä kylmällä vedellä päivän aikana ja se todellakin oli viileä, nyt sille oli käyttöä. Kastelin Namun vatsan sienen avulla vielä ennen jäljelle lähtöä. Onneksi siellä oli myös ojia, joista Namu sai viilennystä :)

Jäljellä meni 30 minuuttia ja vauhti oli kuulemma oikein sopiva. Jäljen ikä oli 26 h.

Alla vielä koeselostus:

Hyvä ohjattu lähtö. Namu aloittaa tuulisella mäellä pääosin ilmavainuunsa turvautuen hieman aaltoilevan jälkityön, mikä muuttuu maavainuisemmaksi ja jälkitarkemmaksi maaston muuttuessa puustoisemmaksi, missä tuuli ei aiheuta voimakasta sivuvirtaa. Toisen osuuden alussa käy melko kaukana tarkistamassa mäyrän möyrimiset, palaa kuitenkin itsenäisesti takaisin jälkityöhön. Muut osuudet hyvin paria pientä sivupistoa lukuun ottamatta. Viimeisellä osuudella ennen kaatoa kuljetaan hieman jäljen sivussa, kuitenkin jäljen suuntaisesti sivutuulen takia. Makauksista merkkaa 2 hyvin pysähtyen, 2 nopeasti. Kaadolle tulee suoraan, pysähtyy ja jää viereen. Hyvä sopivavauhtinen jäljestys iltapäivän helteessä.

Tuomarina Piia Kairenius

Pisteytys lisätty Mejä-välilehdelle.



Saatiin palkinnoksi hieno pyyhe
















torstai 18. kesäkuuta 2015

Hyvää Juhannusta!


                                      Oikein hyvää keskikesän juhlaa :) 

                                        

           Namu haaveilee kesäkeleistä mökillä :)



Lomalaiset :)


















sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Näyttelyreissu Tuuriin

 Olin varannut Ouran Loma:sta Alavudelta meille majoituksen ja lähdimme sinne lauantaina heti rauniotreenien jälkeen ajelemaan. Ehdimme paikalle juuri ennen kahdeksaa illalla, joten emme kovin montaa tuntia ehtineet siellä olla. Meillä oli huone ns. Mummolasta, jossa oli eteinen, keittiö ja makuuhuone, ei hullumpi :)

 Näyttely oli sitten sunnuntaina Tuurissa, jonne Ouran Loma:sta oli n. 10 km, ihanan lyhyt matka. Ensin oli vuorossa kultsupennut ja sitten tollerit, meidän onneksemme arvostelu oli jo aamupäivällä sillä puoliltapäivin alkoi satamaan.
 Tollereita oli 21, joista AVO-uroksia oli 4, tuomarina Satu Ylä-Mononen. Namun veli Leevi oli myös paikalla. Namu oli luokan ykkönen ja Leevi kakkonen, mutta ei SA:ta kummallekaan, tuomari perusteli päätöstäään suullisesti molemmille ettei kummallakaan ole tarpeeksi turkkia...

 Näyttelyssä oli myös Luppe (Wf) ja sai ERI:n ollen toinen junnu-uros, myöskin kommentilla Ei tarpeeksi turkkia...

Namu siis ERI AVK1, arvostelu Näyttelyt-välilehdellä.

 Kiva oli kuitenkin nähdä Nooraa, pikkupoitsua, Leeviä ja vihdoin myös Aapoa :) kuten myös muitakin tuttuja.


Alla muutama kuva Tuurista ja Ouran Loma:sta.
















sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Raunioilla Sove-kokeessa Hyväksytty-tulos

Namu ja Sove-kokeen todistus

 Tänään(kin) oli aikainen herätys, mitäpä sitä ei tekisi ihanan koiraharrastuksen takia :) Lähdimme Namun kanssa kohti eilistä treenipaikkaa eli Espoon Oittaalla sijaitsevaa rauniorataa. Juuri viikko sitten siellä oli talkoot ja tehtiin uusia piiloja sekä kärrättiin paljon tiiltä joka paikkaan. Eilisissä treeneissä sitten ehdimme nähdä millainen rata siitä oli muotoutunut ja sitä tiiltä nyt sitten on paljon! Onneksi Namu ei siitä hämääntynyt vaan meni reippaasti tiilien päältä, tänäänkin :)

 Koe alkoi testaajan tekemällä luoksepäästävyyden ja sosiaalisuuden tarkastamisella koirien ollessa rivissä ohjaajien vieressä (kaikkiaan rivissä oli neljä koirakkoa). Testaaja oli Namun mielestä tosi kiva tyyppi (Hermanni) vaikkei ollut häntä koskaan nähnytkään :) Itse Sove-kokeessa oli kaksi koiraa ja meidät arvottiin toiseksi koirakoksi, joten jäätiin odottamaan seuraavaa testiä. Seuraavaksi oli vuorossa telinetesti ja pimeän L-putken suorittaminen. Pimeälle putkelle käveltiin suoraan uusien tiilikasojen päältä, jolloin testaaja myös näki heti miten koira liikkuu vaikeilla pinnoilla. Pimeään L-muotoiseen putkeen (maan alla), jossa molemmat putken päät on auki, tulikin ohjaajan lähettää itse koira ja koiran mennä itsenäisesti putken läpi ja tulla toisesta päästä ulos. Olemme harjoitelleet sitä vain siten, että joku lähettää koiran ja itse voi olla kutsumassa koiraa putken toisessa päässä. Mutta yllätykseksi nyt pitikin vain lähettää ja odottaa tuleeko koira toisesta päästä ulos. Huh, tämä kuitenkin onnistui, käytin Mene-käskyä, jonka olen onneksi opettanut agilityssä Namulle :) Tämän jälkeen siirryttiin sitten telineelle, josta toisesta päästä piti lähettää koira kiipeämään kapeaa ns.lankkua pitkin ylös, siellä vaihtaa suuntaa ja tulla rappusia pitkin alas. Tämäkin meni loistavasti :) 

 Kun nämä oli hyväksytysti suoritettu, niin saatiin lupa itse radalle. Ja kun molemmat koirat olivat suorittaneet telineet ja putken, niin sitten me menimme autolle odottamaan ja jännittämään omaa ratavuoroa. Soitto tuli ja käsky kävi lähteä kävelemään kohti rauniorataa. Testaaja tuli kertomaan minne piti kävellä ja jäädä odottamaan. Namu käveli kiltisti vierellä niinkuin pitikin ja sitten tuli ensimmäinen laukaus, korvat nousi hieman korkeammalle, mutta ei mitään muuta reaktiota tullut laukaukseen eli ihan normijuttu. Sitten jätin Namun makuulle odottamaan sovittuun paikkaan ja siirryin itse testaajaan luokse kuuntelemaan ohjeita ja kertomaan oman ratasuunnitelman. Siinä muuten onnistuin Erinomaisesti :)  Sitten saimme lähtöluvan...ei mennyt kuin hetki, kun Namu vinkui siihen malliin, että joku haju oli nenussa, mutta en voinut itse käsittää onko se nyt haistanut maalimiehen ja mistä. Namu ei siis pujahtanut mihinkään koloon, joten jatkoin matkaa ja älysin, että siinä jossain oli pakko olla maalimies. Namukaan ei ollut saanut siis kunnon hajua, joten se tuli mukana eteenpäin. 

 Sitten onneksi tuli selvä haju maalimieheltä ja piilokin löytyi ja Namu pujahti sinne, hetken odottelin ja nostin käden ylös merkiksi maalimiehen löytymisestä. Ja siellähän se oli, vielä meidän treenikaveri Irene ja Namu oli ihmetellyt siellä, että missä palkat (herkut purkissa) on... :) Malttoi kuitenkin tulla maalimiehen luota pois :) Jatkoimme suunnitelman mukaisesti ja sitten tulikin radalla toinen laukaus, Namu hieman hiljensi vauhtia ja nosti päätä, sitten jatkoi menoa. Toisesta päästä löytyi helposti toinen maalimies tiilien keskeltä olevasta uudesta piilosta ja nostin taas käden merkiksi löydöstä, huh helpotusta. Namu tuli vähän nopeammin ulos tältä maalimieheltä, kun ei ollut tuttu, niin arvasi varmaan jo ettei tule palkkaa :) Sitten koe olikin siinä. Kaikkiaan aikaa sai käyttää 10 minuuttia ja kolmesta maalimiehestä piti löytää kaksi, myös yksi virheilmaisu olisi ollut sallittu. 

 Koe oli ESPY:n (Espoon seudun Pelastusalan yhdistys, Pelastuskoiraosasto) järjestämä ja testaajina olivat Hermanni Koli ja Juha Löytöläinen.

 Kokeessa häiriöinä olivat laukaukset startterilla alkuseuruutuksessa ja radalla, kolistelevat häiriöihmiset radalla, häiriöäänet cd:ltä soittettuina radalla (ulvontaa, hälytysääniä, kolistelua ym.) sekä savua tulipadasta.


Raunioiden soveltuvuuskoe Hyväksytty

Kokeen jälkeen on helppo hymyillä :)
Kesäpoika :)
Vähän totisempaa poikaa
Ehdittiin ihailla heppojakin ennen ja jälkeen kokeen :)





perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lammella perjantai-illan viettoa


 Lähdetttin töiden jälkeen pitkästä aikaa Halkolammelle Namun kanssa, kun oli niin hyvä ilmakin. Namu pääsi uimaan ja tehtiin sitä maltin kautta. Hyvin meni ja kivaa oli :)