maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kevät on tullut ja pentuja odotellaan syntyvän Vappuna :)

Talviloma alkoi viime viikon torstaina iloisissa merkeissä, sillä Namun morsio Wappu ultrattiin keskiviikkona ja siellä näkyi muutama pikkuinen :) Odotettu pentujen syntymä osuukin sitten Vapun tienoille :D  Ihanaa, Vappupentuja!! :D <3   Lisätietoja Dowas Dogs:n sivuilta, linkki ohessa  => Pentuja odotettavissa


Muuten pääsiäistä on vietetty pääosin koiramaisissa merkeissä. Mutta eilen käytiin pitkästä aikaa tallilla katsomassa entistä vuokrahevosta Chakia ja siellä olleita estekilpailuja sekä tietty heppaystäviä ja Namun kamuja eli lampaita :D Ne on niin ihania Namun mielestä, yksi lammas tuli antamaan pusunkin :D

Eilen käytiin kylässä Wapun, Donnan ja Helin luona. Namu oli toihkeissaan, kun pääsi kyläilemään, tosin jossain vaiheessa väsy iski ja piti ottaa pikku tirsat :D

Namun ihana tyttö Mila, n. 5 kk, kävi muutama viikko sitten meitä moikkaamassa. Ja ihanan reipas pentu Mila onkin, siinä oli iskä ihan ihmeissään :D  Ulkokuvat ei oikein onnistuneet, kun yritti kännykällä niitä ottaa ja vauhti oli päällä koko ajan, mutta sisältä sitten pari kuvaa.
Myös Holly ja Nipsu ovat käyneet viimeisen kuuukauden sisällä meillä kyläilemässä. Ensi kerralla otetaan sitten kunnon kuvia tytöistä :)



Laakspohjan tallin lampaat
Namu puhuu lampaille: "lampaat, riviin järjesty"
"Hyvin ne totteli, vai mitä?" :D
Hei, nyt se yks lammas tulee mun luo....
ja pussaa!! :D
Laakspohjan tallilla
Chaki ja Elli laitumella
Chaki <3
Chaki <3
Donna ja Wappu
Namu kylässä 
Wapun oma tuoli :)
Namu väsähti kylässä :D
Namun herkkulisä, kun kuultiin pentu-uutiset :D
Mun komistus <3
Namu ja Namun tyttö Mila, n. 5 kk
Mila n. 5 kk ja iskä Namu






sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevättä ilmassa

Wappu ja Namu, sydänkäpyset
Viikonloppu on vietetty koiramaisissa merkeissä ja kevätauringosta nauttien:)  Perjantaina kävimme iltalenkillä Märkiössä (Nurmijärvi) Helin ja hänen koiriensa Wapun ja Donnan kanssa, kuten myös lauantaina ja silloin olikin aivan mahtava keväinen ilma. Aurinko paistoi koko päivän ja lämmitti mukavasti. Vietimme samalla myös Wappu-kaunokaisen 5-v. synttäreitä :) Sunnuntaina lenkkeiltiinkin sitten täällä Espoon suunnalla.

Kuvia viikonlopulta :)


Sunnuntaina kantohangella
Namu poseeraa
Kantohangella Namun tassunjäljet
Kantohangella sunnuntaina
Wappu 5-v. 12.3. ja sulho Namu
Lauantain aamukävelyllä
Donna, Wappu ja Namu perjantailenkin päätteeksi

torstai 10. maaliskuuta 2016

10000 kävijämäärä blogissa ylittynyt :)

Namu 4 v.


Lukijakertojen määrä blogissa on nyt ylittänyt 10000 rajapyykin :D Kiitos!

Hauskaa, kun käytte sivuilla ja tervetuloa uudet lukijat :D

Terkuin Namu & Kirsi


********************************************


Thanks to all of you who have been visited on our blog, now over 10000 times during starting this :) That's wonderful! 

And welcome new readers :)

Regards Namu & Kirsi




sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Vappupentuja odotellessa :)

Wapulle, Sancandy's Wallaby Twist, ja Namulle, Waterfox Red Navajo, odotellaan pentuja syntyväksi vapun tienoilla :) Astutus oli viikko sitten ja se onnistui hyvin. Wappu pitkitti juoksujen aloittamista, mutta ilmeisesti Wapulla vain on toiveissa iloisia ja ihania vappu-pentuja ;) Ultra on noin 3 vkon päästä ja silloin tiedetään enemmän, nyt vain pidetään peukkuja pystyssä.

Tässä alla linkki DoWas Dogs kennelin blogiin, jossa uutinen astutuksesta on julkaistu 1.3.:

Pentusten odotusta

Aiemmin olen julkaissut pentuesuunnitelman meidän blogissa 29.1.


Tässä vielä kaunis Wappu :)







                                                                                               
Wappu noutamassa varista 2015 :)

Wappu noutaa varista 2015

Namu ja variksen noutoa 3.6.2015


Tässä yhdistelmän sukutaulu =>  Sukutaulu Namu ja Wappu

ja alla kuvana.









Rally-tokokisoissa ja aurinkoisia talvikuvia

Olimme eilen Tuuloksessa Rally-tokokisoissa. Kisat pidettiin Kauppakeskus Tuuloksen parkkihallissa, joten häiriöt olivat taattu. Hallissa kaikui kovasti ja paikkana se ei tietty ollut mitenkään niin mukava verrattuna hallikisoihin, joissa olimme kolme viikkoa aiemmin. 

Olimme toiseksi viimeinen koirakko, joten odotusaika oli pitkä. Aamulla lähdimme jo ennen kahdeksaa ja radalle pääsimme joskus lähempänä puoltakahtatoista. Nyt olisi ollut meille parempi startata ensimmäisten kymmenen joukossa. Tällä kertaa emme pisteillä juhlineet, saimme 74 / 100 pistettä, joka kuitenkin on hyväksytty tulos :) Eli nyt sitten tarvitsemme enää yhden hyväksytyn tuloksen koulutustunnukseen :)





Namulle ostin uudet turvavaljaat autoiluun ja eilen ne olivat ensimmäistä kertaa käytössä. Vaikuttivat olevan oikein hyvät. Merkki on Allsafe, niissä ei ole muovilukkoja, kuten entisissä, joten ovat jo sen perusteella turvallisemmat käytössä. Tilasin ne Zooplussasta, hinta noin 60,-.

Tuosta vasemmanpuoleisesta kuvasta puuttuu se jatko-osa, jolla kiinitys tehdään auton turvavyöhön. 

Tässä linkki Zooplussan sivulle: Zooplus autovaljaat , jossa lisätietoa valjaista.





Alla kuvia myös viime viikonlopulta, kun aurinko ilahdutti mieltä ja lämmittikin jo. Tehtiin Namun kanssa pitkä lenkki metsän läpi pelloille ja välillä pysähdyimme vaan nauttimaan auringosta ja maisemista.














Ja tähän vielä yksi kuva tältä päivältä, Namu sunnuntain päikkäreillä parin tunnin aamulenkin ja -ruuan jälkeen :D