tiistai 10. toukokuuta 2016

Namusta Jälkivalio!

Ympyrä on sulkeutunut, tavallaan...

Tasan kaksi vuotta sitten osallistuimme ensimmäisiin Mejä-kokeisiin Mäntsälässä, järjestäjänä Uudenmaan Noutajat ja sieltä tuloksena hieno AVO1 48p. ja viime viikonloppuna osallistuimme samaisen UMN:n järjestämään Mejä-kokeeseen myöskin Mäntsälässä ja tällä kertaa VOI-luokassa saaden kolmannen ykköstuloksen!!  Se tarkoittaa, että Namusta tuli Jälkivalio ja on nyt viralliselta nimeltään FI JVA Waterfox Red Navajo :) <3   Ihan Mahtavaa!! Ja kiitos tästä ihanasta supernenuisesta nuuskuttajasta kasvattajalle sekä myös kaikesta tuesta ja myötäelämisestä :) <3  

Viikonloppuna oli ensimmäiset helteet, reilusti yli 20C ja metsässä lämpö vielä kertaantui. Lauantaina teimme kaverin kanssa kaksi VOI-jälkeä, joten metsässä tuli vietettyä useampi tunti. Seuraavana päivänä oli sitten koe ja lämpö jatkui. Arvonnassa saimme koejäljen nro. 16, joka oli meidän ryhmän 4.jälki. Sehän tarkoitti sitä, että pääsimme jäljelle vasta puolen päivän jälkeen. Mutta Namu suoriutui jäljestä mielestäni erittäin hyvin. Hakkuuaukealta lähti lentoon kurkia, joita Namu seurasi hetken, sen jälkeen lähti hieman jäljen sivuun (näytti ainakin siltä) ja löysi ilmeisestikin paikan missä kurjet olivat olleet ja meni siihen kierimään pariin otteeseen. Mutta sen jälkeen taas jatkoi itsenäisesti jäljelle :D Yksi makaus mentiin ohi, kun Namu teki laajempaa tarkastuskierrosta. Mutta muut kolme merkattiin hyvin, jee!! Ja yhden makauksen Namu haisteli ensin ja otti jo pari askelta eteenpäin, mutta pysähtyi, katsoi taakseen makausta ja kääntyikin ympäri. Siinä jo hetken ehdin miettiä, että mitäs nyt. Mutta Namu laittoikin nenun uudestaan makaukselle ja kuopi etutassulla maata!!  Hyvä Namu!!  Ja sitten taas jatkoi itsenäisesti oikeaan suuntaan :) Kaato löytyi ja Namu jäi siihen haistelemaan sorkkaa. Olin niin tyytyväinen, kun ei tullut hukkia. Sitten vaan piti jännätä iltaseitsemään asti tuloksia ja tulihan sieltä pisteitä 43p., joka oli VOI1-tulos :) 


Kokeen keskuspaikkana oli Mäntsälän ((Hirvihaaran) ampumarata ja sen kerhotila. Ja Namu todellakin on laukaisuvarma, sillä siellä järjestettiin viikonloppuna myös ampumakilpailut, finaalit oli juurikin sunnuntaina ja kestivät aina iltapäivään saakka. Namu oli tyynesti autossa ja tietysti välillä myös ulkona, paukuttelu ei mitenkään stressannut. 


Ja tästä kaikki siis alkoi! Ihana pikku-Namu vielä kasvattajan luona maiskuttelemassa sorkkaa 09/2011 :D <3

Pikku-Namu, tuleva FI JVA :)   kuva c. Tiina S.

FI JVA Waterfox Red Navajo "Namu"  <3

Namu ja mitali, uusi jälkivalio eli JVA ! :)

Näin lungisti odotellaan tuloksia keskuspaikalla :)


Namu pääsi vilvoittelemaan ennen ja jälkeen koejäljen :)


Riemu ja Namu :) Riemu osallistui toiseen Mejä-kokeeseensa







4 kommenttia:

  1. ONNEA!!
    T. Kylmälän poppoo

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsi :) ONNITTELUT vielä tänne blogiinkin!!
    Te ootte kyllä ihana pari! Aina niin positiivisia ja sillähän tollon kanssa saa tuloksia aikaan. Namu on niin mahtava tyyppi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 :) Kiitos!!! Namu on vaan niin supermahtava punaturkki!!

      Poista