lauantai 27. helmikuuta 2016

Yksi joukosta on poissa...



Perjantaina 26.2. sain kuulla järkyttävän ja pysäyttävän suru-uutisen. Namun veli Leevi (Wf Red Apache) oli lähtenyt sateenkaarisillalle :'( 

Ensin oli vaikuttanut siltä, että Leevillä olisi kennelyskä ja kuumekin oli noussut 40 asteeseen. Eläinlääkäri kirjoitti antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä ja Leevin vointi näyttikin paranevan. Kunnes eilen tuli musertava tieto Leevin verikokeiden tuloksista, valkosolujen määrä oli todella korkealla ja Leevi vietiin tutkittavaksi. Siellä sitten todettiin keuhkoissa olevan joku vierasesine tms., joka oli kotiloitunut ja aiheuttanut tulehduksen keuhkoihin ja sinne oli kertynyt nestettä. Mitään ei siis ollut enää tehtävissä, Leevi nukkui ikiuneen :'(  

Ei siis tiedetä mikä se vierasesine oli, mutta voi olla ihan mikä vaan esim. joku siemen, heinä tms. Tämä on ollut aivan kamalaa Leevin perheelle. Ja todella niin väärin, että nuori koira menehtyy äkisti. Leeviä jää kaipaamaan Leevin omat ihmiset ja Aapo-pentu sekä kasvattaja ja lukuisat Leevin tunteneet ihmiset. Nyt Leevin elämä jatkuu ihanissa muistoissa ja Leevin pennuissa <3  Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruun!



Niin vaikeni ääni tassujen, 
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren, aivan valtavan. 


Nyt olet vapaa ja mukana tuulen, 
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien, pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento.




Iloinen Leevi 02/2016 vko 8 alkuviikko
kuva Noora Hokkanen
Leevi 5 vkoa
Yksi joukosta on poissa :'(  Leevi vas. kolmas.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti