lauantai 29. elokuuta 2015

Rauniotreeniä ja puunausta

 Tänään päästiin pitkästä aikaa (2 krt jäänyt treenit väliin) raunioille treeneihin. Teemana oli treenaajien toisillensa suunnittelemat treenit. Namulle tuli kolme maalihenkilöä, niin kuin Pekka tänään sanoi, ei siis maalimiehiä ;) Ensimmäinen oli rakopiilo, josta Namu sai hajun heti, kun lähdettiin liikkeelle. Ensin etsi tietä maalihenkilön luokse, mutta sitten pääsi riittävän lähelle löydettyään sopivan kokoisen raon, josta maalihenkilö sitten pääsi palkkaamaan löytämisestä, se oli hienosti työstetty, eikä ollut ihan helpoimmasta päästä tuo piilo. Toinen piilo olikin haastavampi, sillä siinä putken suu oli peitetty mm. muovipulloilla ja styrokseilla, siinä piti hieman auttaa Namua, jotta pääsi läpi ja sitä tulee harjoitella lisää. Kolmas piilo olikin sitten häiriöiden (vaate- ja ruokahäiriöt) läheisyydessä, jotka eivät vaikuttaneet Namuun mitenkään, maalimies löytyi hienosti. Lopuksi vielä tehtiin ilmaisutreeniä, haukku löytyi :)

Kotona sitten odottikin Namun pesu ja turkin föönaus ja trimmaus huomista Tervakosken (Janakkala) näyttelyä varten. Onneksi olin suurimmaksi osaksi trimmannut karvat jo eilen, niin ei ollut tänään kovin iso homma. Namusta tuli ihanan puhdas. Ensin Namu oli sitä mieltä ettei pesu oikein kiinnosta ja nosti vaan tassua taivasta kohti ;) Mutta tulihan se sitten sieltä ja puhdasta tuli. Sitten piti vielä poseerata mamman mieliksi terassilla. On muuten aika vaikeaa ottaa sivukuvaa, kun yrittää saada koiraa katsomaan eteenpäin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti