sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Treeniä ja näytelmiä

 Tällä viikolla ollaan taas treenailtu fasujen, pupun, sorsan sekä telkän kanssa. Ja tänään pyörähdettiin Vantaalla Let's Go - näyttelyssä. Muutamien sadepisaroiden jälkeen paistoi aurinko, mutta kuivin jaloin ei tästäkään näyttelypäivästä selvitty, sillä nurmikko oli tietty hyvin märkää. 

Tuomarina oli Pekka Teini, jolla olikin ihan omanlaisensa tapa tuomaroida. Jokaisen kilpailuluokan sijoitusten päätteeksi, hän vielä kertoi yleisölle arvosteluperusteet. Se oli todella mielenkiintoista ja ihan eri tavalla tuli seurattua itsekin kehiä. Eikä se tuntunut vievän yhtään enempää aikaa, koska hänellä oli myös sana hallussa. 

Namulle tänään ERI AVK3 seuraavalla arvostelulla:

Kevyesti liikkuva uros, jolla oikea voimakkuusaste ja kaunisilmeinen pää. Sopivan ylös sijoittuneet korvat. Hieman niukasti, mutta tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Turkki ei tänään parhaimmillaan. Mukava käytös.

Näyttelykuvat Katri Linna





Treeneissä Nuuksiossa 03.09.15:








Vas. Namu, Sissi ja Riemu treenien ja lenkin jälkeen
Vas. Namu, Sissi, Riemu, Wappu ja Ruka treenien ja lenkin jälkeen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti